Talven riemuihin kuuluu mukavat rauhalliset metsälenkit ja lumi ja pakkanen…
Välillä kuitenkin pidetään neuvottelua siitä, mihin suuntaan jatketaan:
Neuvonpidossa oli tietysti mukana koko Tiehpi-karvakuonosakki 
Piiiitkästä aikaa tulee taas pieni päivitys blogiin: migreeni on pitänyt minut tyystin poissa tietsikalta. Tilanne on ollut migreenin kanssa niin ärhäkkä, että jo pari minuuttia koneella on laukaissut pahimmillaan kolmen päivän kohtauksen…mutta päivitänpäs lähihistorian kun taas pystyn.
Tässä Maris, tonttuveijari!
Eilen oli Hessun (Kulkurintähden) suuri päivä! Se matkusti illalla omaan kotiinsa Kemiin. Hessun ihmiset ja Popo-corgi olivat jo ennalta tuttuja, ihmiset olivat käyneet jo pari kertaa täällä tutustelemassa ja Popokin kerran. Hessu ja Popo tulivat kyllä heti hyvin toimeen. Täällä meillä olikin aika hiljaisen oloinen aamu tänään kun Hessu ei ollutkaan riemuratkitervehtimässä ensimmäisenä! Toivottavasti Hessu hyvin kotiutuu siellä. Taitaa Popollakin olla omat pentuajat vielä mielessä, ja veikkaan että poijjaat siellä leikkivät ja menevät iloista rallia keskenään mielellään;-)
Tinda ei ollut kovin pahoilla mielin pennun lähdöstä, mutta Rilla murehti. Se alkaa olla aika tarkka jos talosta lähtee vaikkapa kävelylle nyt yhden pennun kanssa, saattaa jopa ulvoa ikkunalla ja kutsua takaisin kotiin… No, Rilla-Villalla on vielä pentuja kotona, se saa sohvalta laiskasti silmänraosta tarkkailla omaa laumaansa, ja jos ottaa pannuun välillä se leikin melske, pyytämällä pääsee ulos tai peräkammarin rauhaan nukkumaan:)
Nyt iltasella kävi pennunkatsojia. Olihan siinä villamylläkkää eteisessä kun seitsemän lapinkoiraa tuli tervehtimään. Vähän ajan päästä sama villamylläkkä jo nukkui sinne tänne hajaantuneena pitkin taloa… Yoda omassa nurkassaan, Kaika lelujen keskellä ja Maris taljana, isot myös siellä täällä. Muistankin kun eräs kävijä sai aika hassun käsityksen näistä koirista kun kaikki sattuivat olemaan todella unisia ja väsyneitä:) -Tänään iltapäivällä oli todella katakombinhiljaista, kaikki nukkuivat, myös J-V (flunssainen). Sain lueskella kirjaa hiljaisuudessa jossa sivun kääntökin kuulosti suorastaan melulta. Mahtaako laumaa unettaa yhden pennun lähtö, iltapäivän rantalenkit vaiko muuten vaan syys…
Aika ihan kiitää eteenpäin! Pentuset ovat täyttäneet juuri 11 viikkoa! Nuo ihanaiset persoonalliset hiekanväriset vintiöt… kolme on siis jo omissa kodeissaan. Nalle (Karhunpolku) on osoittanut uimataitojaan ja kaikesta päätellen valloittanut jo Vappu-lapinkoiran ja perheensä ihmistenkin sydämen… Noksu Töpönen (Kairankulkija) ilostuttaa muun muassa kahden pikkutytön elämää Toijalassa. Sen kanssa käytiin alkuun kuulemma murinakeskustelua erinäisistä ihmisneniä ja pentuhampaita koskevista säännöistä. Kaika (Kurjenpolvi), tuo kultainen koiratypy, asuu tietysti jo omassa kodissaan täällä meillä, ja hurmaa kaikkia. Mokoma pikkubitch, näyttää lähestulkoon söpöstä pääsiäismunasta tulleelta herttaiselta pikkupupulta, mutta on kiero kuin korkkiruuvi halutessaan tahtonsa läpi. Kaika onnistuu saamaan puruluun suurinpiirtein Fort Knoxistakin. Kerran nähtiin kun sen pikkuinen siro kuono oli Halti-enon isojen hampaiden välissä, Haltin suussa ottamassa luuta. Ei typyn päätä palella. Ihmiset se kietoo valkean tassunsa ympärille… no niin, taas se nähtiin, tässä minäkin vain höperrän Kaikasta, vaikka piti pentueen kuulumisia laittaa! Taas Kaika teki sen!
Loput kolme Kaikan velipoikaa asuvat siis vielä meillä. Ex Tähti (Kulkurintähti) on saanut tulevilta omistajiltaan nimen Hessu. Välillä tulee kutsuttua sitä Tähti-Hessuksi vahingossa;) Hessukka on kultainen koiranpoika, innokkaimpana tunkemassa syliin ja liki aamuisin kun taas nähdään. Hessu kävi Oulussa Kaisa Wickströmillä, tarkastutettiin sen silmät perjantaina. On sentään reilua että uudet omistajat saava pätevää tietoa sen ppm:stä, Hessullahan se on hyvin selvä ja näkyvä edelleen, tuo kalvonjäänteen ‘tähtikuvio’ sen kummassakin silmässä. Ppm on sen silmissä iiris-iiris-tyyppiä joka ei ole näölle vaarallinen. Varmaan sille jää noita vaaleita säikeitä vaikka osa hävinnee ajan mittaan. Jalostuskäyttöäkään ppm ei estä, toiseen ppm:ään sitä ei kuitenkaan saa yhdistää. Mikähän taika tuossa lienee, Hessulla kun on turkissaan valkoista kaikista eniten pennuista ja tähti otsassa ja tähti nimessäänkin, ja sillä on silmissäänkin sitten valkoiset tähdet! Toivotaan että iloisella Hessulla on taivaallakin oma onnea tuottava kulkurintähtensä!
Toinen kotona oleva koiranpoika on Yoda (Korvenkutsu) jonka nimi vaihtui Pikku Buddhasta ihan yhtäkkiä tähän nykyiseen. Nimenvaihto liittyy korviin… jotka ovat aika identtiset tuon viisan Yoda-hahmon vihreiden korvien kanssa! Yoda on aika isotassuinenkin, sillä on pitkähkö kuono, ja tuntuu että se on kertakaikkiaan syntynyt aistimaan ääniä, hajuja, maata tassujensa alla, ja miettimään mitä kaikkea kaikki tarkoittaa. Ei se sentään vain mietteliäs ole, se nyt ei ensimmäisenä ominaisuutena tule mieleen kun kuuntelee tappelunnujakkaa ja pörinää pöydän alta jossa vuoroon Maris antaa turpiin Yodalle ja sitten toisinpäin ihan tasa-arvon nimissä. Yodasta löytyy virtaa touhuta, ja sitten yllättäen se saattaa vain jäädä katselemaan ja ihan tekemään muuta. Se vaikuttaa aika omien polkujensa kulkijalta joskus, herkältä sellaiselta. Jos Kaika hurmaa söpöllä ulkonäöllään kaikki, Yoda puolestaan hurmuroi luonteellaan. Kun se tulee syliin istuskelemaan, nenuttelee kostealla kuonollaan ja tarkkailee isoilla silmillään ilmeitä, voiko muuta kuin antaa pienen eläimen viedä palan sydämestä… Yodalla on muuten ihan “omia ääniä”: tyytymättömänä se jotenkin nitisee ja vitisee, ja tahtoäänet sillä ovat myös soinnikkaita volauksia. Se ei ole kovin meluisa tyyppi, eihän nyt joogin sovi…
Kolmas meillä vielä asuva koiranpoikavekkuli on Maris (Kaarneenmarja) jonka nimi sekin on kulkenut pitkän tien Tummasta Ja Tulisesta, Mannesta Marjakuono Marjiksen kautta Marikseen. Sen kuuluisa kaima on monilahjakas pianisti, ja Marishan pitää klassisesta musiikista (erityisesti pianosta)… ja jos “maris” kuulostaa hieman varikselta, sehän sopii: sitähän tuo Kaarne sen virallisessa nimessä tarkoittaa! Tämä tummakuonohurmuri on kyllä ns. ruoka-aikaan kotona. Jos nälkä kurnahtaa tumman parkin pörrökarvan alla, sen kyllä kuulemme. “Hau”, kuuluu keittiöstä. Maris ei ole lihava, mutta se on näöltään kuin lelukaupan hyllyltä: tanakat jalat, tanakka runko, tanakka naama. 70 prosenttia tanakkuudesta taitaa kyllä olla tummaa turkkia… Maris tuntuu luulevan että maailma on rakennettu hänen ympärilleen: niin itsevarman pöyhkeästi se kaiken tekee. Liekö ollutkin juuri Maris joka nakersi M. Csikszentmihalyin kirjan nurkan lunastuskuntoon… kirjan aihe on muuten “Flow: tutkimuksia onnesta, siitä kun kaikki sujuu”… Maris on varsin suoraviivainen tyyppi, ihana ja lutuinen, omatahtoinen, ei erityisen herkkis, syliteltävä koira nykyäänkin, mutta se mokoma alkaa painaa jo paljon! Tuo iso, kaikinpuolin ’selkeä’ koira voi olla hyvä jalostuskoirana, ja ollaan ajateltukin että jätämme siihen jalostusoikeuden.
Onkohan hassua olla kasvattaja joka haluaisi pitää kaikki kasvattinsa kotona kun ne ovat niin ihania persoonia jokainen… Surkeaa kun ei voi pitää kahdeksaa lapinkoiraa;-) On muuten ollut todella elämys saada seurata näiden pienten koirien persoonien kehitystä kukin omakseen. Se ei olisi ollut näin mahdollista jos kaikki olisivat lähteneet jo 7-8-viikkoisina! Eli jotain suurenmoista tämä pentujen näin pitkään meille jäänti on tuonut. (Myönnettävä on että työtähän nämä teettävät paljon, mm. lenkit ja pieni peruskasvatus!) Miksi meillä muuten on vielä vapaana 11-viikkoisia pentuja? Kyselyitä on kyllä tullut tasaisesti, kummallisen moni kyselee metsästykseen koiraa (!), joillakin koiran paikka on selvästi häkki ja koppi (sellaiseenko esim. Yoda?!), useampikin on tiedustellut enemmänkin asioista, mutta loppujen lopuksi kun pennun kanssa pitäisi pystyä olemaan alussa kotona, se on osoittautunut nyt syksyllä mahdottomaksi. Eiköhän näille rimppakintuille löydy kuitenkin ne Oikeat Kodit… Katsellaanpa joko jo aivan lähipäivinä ollaan tässä asiassa tietäväisempiä!
Kylläpäs olisi kirjoitettavaa, ja niin vähän aikaa kirjoittaa!
Käytiin äsken Fantissa “uittamassa” Kaikaa ja Tähteä. Oli niillä hauskaa juosta pitkin rantaa ja vähän vedessäkin, ja välillä etsiä vedestä heinänkorsia kellumasta… mahaa myöten uskalsivat reippaasti mennä veteen. Pentuja tarkoituksella opetetaan vesipedoiksikin, tuleepa yksi hauska elementti lisää niiden elämään siinä:) On se hillitöntä kun kaksi pikkupentua pääsee juoksentelemaan… heinikko vaan suhisi ja korvat vilahtelivat pomppujen laella heinikon seasta kun pentuset pääsivät loikkimaan Suureen Viidakkoon. Ja taas piti mennä lätkimään ihmeelliseen rantaveteen jo ennestään litimärillä pentupesusienitassuilla…
Vesielementti on kovasti ajankohtainen. Ollaan päivittäin kävelty pentujen kanssa hihnalenkkejä, ja eilen illalla päättivät taivaan pilvet kerralla heittäytyä vetenä alas - oltiin justiinsa koiralenkeille menossa. Marjis saikin elämänsä märimmän lenkin! Siellä se reippaasti pluti menemään lammikoista läpi, kerran pysähtyi vähän kummastelemaan kun vesi ylsi villahousuihin saakka. Mutta Marjis nyt ei vähästä hätkähtele. Pientä tyytymätöntä kitinää alkoi tulla vasta 30m ennen kotiporttia, mutta kun pihalle päästiin, mokomaa lapinkoiran miniversiota ei olisi saanut kaatosateesta sitten sisälle. Sinne olisi jäänyt leikkiä lyömään sadepisaroiden kanssa, läpimärkä koiranpoika. Voi noita lapinkoiria! Samaan aikaan isommat menivät pitkää lenkkiä J-V:n kanssa Pattijoella. Tosi jokasään olentoja, niin isäntä kuin lappalaisetkin… eikä minuakaan sade vielä ole kertaakaan pilalle sulattanut;) Sydvesti vaan päähän ja menoksi, ropisee kotoisasti, ja jalassa norjalaiset Vikingit, niin mikäs siinä.
Helle, nurmikko, kanavan kimmeltävä vesi, kaksi lapinkoirapentua… oi mikä idylli!
No, toinen näkökulma… hirveä helle, kaksi pentua sinkoilemassa hihnoissa, kanavassa plutineet uimari-Tiehpit kuraisia ja märkiä kuin pienet murjaanit;) Vaan olipa pikkuisilla yksi lystikäs seikkailu ja hauskaa! Vauhdissa siis eka pitkällä hihnalenkillä Marjis ja Tähti.
Tässä vähän siemaistaan mehua ja sukelletaan seuraavan pentu-duon kanssa helteen kouriin puistoon. Ja ehdottomasti päästetään nekin plutaamaan veteen. Jos näistä tuleekin vedestä noutavia lintukoiria… tai sankarillisia vepe-lappalaisia… No nyt mennään Pikku Buddhan ja Kaikan kanssa lenkille. Ilma seisoo, se on niin liikkumatonta että sitä pitää töniä päästäkseen itse eteenpäin!
Sonja, Halti ja Jalo viettivät viime sunnuntai-iltapäivän Raahessa, tutustumassa Haltin ikiomiin parkkipoikasiin:) Tämä pentuehan on Haltin ensimmäinen, kuten Tindankin. Sonja piti erityisesti Tähdestä (T. Kulkurintähti) jossa oli paljon Haltin eleitä ja piirteitä. Pennuissahan on todella erinäköisiä (parkkiväristä ei pidä hämääntyä, ovat ne silti aivan erinäköisiä kaikki;). On isän turkkia, on äidin turkkia, samoin korvia, häntiä, ilmeitä, silmiä on välillä “ihan selvästi” jommalta kummalta tullut. Nalle on kuin Tindan kuva, Kaika on varmasti tullut isäänsä ja myös isoisään, mm. pörheän turkin ja naaman kuvion perusteella. Isukin ja emon taipumuksia ja tapoja varmaan tulee ilmi vielä paljonkin!
Oli kaunis näky kun Kulkurintähti tutustui varovasti isäänsä. Haltin häntä ja korvat kuvastivat miten mukavaa oli tavata oma poika(nen)!
Tänään lähti matkaan ensimmäinen pikku kulkuri! Nalle Karhunen (Tiehpi Karhunpolku) lienee piakkoin jo kotonaan Karhuntiellä, Rovaniemellä! Toivottavasti matka sujuu hyvin ja väliulkoilut myös. On se melkoinen seikkailu pikkuiselle koiranpojalle, muuttomatka syntymäkodista sinne Omaan Kotiin.
Miten niin meillä harrastetaan viime tinkaa…?? J-V huolitteli aamuyhdeksään saakka (siis yön!) pentukansiota josta raakaversio saatiin valmiiksi jollain yön pieninumeroisella tunnilla. Kopiointia, kuvien lisäämistä, viime hetken ajankohtaispäivityksiä riitti. Väänäsen Minnan upeista kotistudiokuvista tuli kauniit kansikuvat. Iso laatikollinen ruokaa, herkkuja ja muuten vaan hyötyä&hauskaa saatiin pakata Nallen hakijoille mukaan, ja Pikkunallukka sai myös tuoreet eväät kotimatkalle. (Onpa jännittävää kuulla aikanaan kuinka siellä sujuu kotiintulo.) Täällä on kyllä kummallisen hiljaista… onkohan se suurin sirkusmellakka parhaillaan matkalla…??
Upean Marjiksen orastanut muutto lupaavaan kotiin kariutui eilen, ikävä kyllä. Yllättävin ‘pentuneuvotteluiden’ keskeytymissyy taisi tulla viime viikolla, osa eräästä perheestä haluaakin aivan erivärisen koiran. Toivottavasti kuitenkin pennunkysyjät antavat arvoa sille miten nämä pennut on tähän asti kasvatettu, ja mitkä valmiudet niillä on… ”Kaikkeahan” ei pysty kasvattaja tekemään, mutta esim pantaan on jokainen tottunut, hihnassa kulkemisen alkeita otettu, ja autoon totutettu. Ehkä pikkuparkkien on helpompi sopeutua uusiin asioihin kun sosiaalistaminen on aloitettu huolella. Eikä tarvitse pennun uusien ihmisten jäädä sormi suuhun, pentukansio on painava tieto-opus, ja “online24″ palvelee tarvittaessa jos pulma tulee:)
Marjis, leikin lomassa kuikuilee
Pienelle tuli uni leikin jälkeen
Nalle suorittamassa vaativaa sirkusnumeroa
Pikku Buddha, kuin pylväspyhimys
Temppurataa ja pulahdus uima-altaaseen lopuksi..
Sirkus Tiehpin trapetsitaiteilija yleisöineen
Huipennusnumerona Vilttitassun heliumkellunta
Puoli neljä aamulla haikeaa haukuntaa: “Meillä on nälkä! Ruokaaaaaa!!!” ja tarjoiluhenkilökunta monsieur Jari-Veikko vie Cibau-ateriat kailottajille. Noin seitsemältä: “Hauuu! Täällä on kovin tylsääää!” Okei, Jari-Veikko käy leikittämässä pikku lapinkoirapoikasia ja vedän edelleen tyynyä korvilleni. Kello yhdeksän: “Hau, hau! On aamu senkin pöllöt, toimintaa!” ja raahaudun olohuoneen sohvalta veräjän yli käytävälle jossa tassulauma tömisee ja uskomaton villavyöry tulee vastaan. Ajatella, kuusi olentoa yhtäaikaa on ratkiriemussa että saa tavata “juuri minut”! Äärimmäisen imarteleva vastaanotto saa kyllä hereille. Narsistinen olo hälvenee Lokan tekoallasta hieman pienempää pissalammikkoa kuivaillessa matolta.
Rilla ja J-V yrittävät vielä nukkua peräkammarin suojissa oven takana. Päästän vintiöt tupakeittiöön. Villavyöry peittää Dianan ja kasan uumenesta kuuluu onttoa murinaa. Mummukoira on hädin tuskin uskottava. Haltia nyhdetään hännästä. Lopulta se toteaa “ärff” ja olen aivan samaa mieltä. Lattiaharja kaadetaan ja sitä vedetään kahteen eri suuntaan, sanomalehdestä revitään tarkasti teksti ‘Raahen Seutu’ erilleen. Kumoan lelukorin lattialle ja siitäkös riemu ponkaisee kattoon! Jokaisen pallon perässä pomppii isompi ruskeavillainen pallo, ja frisbeessä roikkuu kaksi karhunpoikaa. Jostain mätkähtää koira alas: herttinen sentään, koirien näköalaikkunalta on joku yritteliäs hemmo kävellyt jukkapalmun ruukkuun ja siitä nojatuoliin ja leikkinyt liito-oravaa! Mätkähtänyttä ei hidasta läjäys tippaakaan vaan se kirmaa jo aarteensa eli talouspaperisiivun kanssa pitkin käytävää. Seuraavaksi minulta pääsee ärjäys ja rumaa fonttia: joku nakertaa Manickan “Jasmiinin tuoksua” olan takaa. Onneksi se ei ole kirjaston kirja… irrotan seuraavan uskollisen lukijan koirien lääkärikirjasta johon jää hampaankuvat. Päätän etten koita pärjätä yksin, eihän tornadoitakaan yhden naisen voimin pysäytetä, ja kolkutan ruukustaan salamyhkäisesti irronneella jukkapalmujuurakolla peräkammarin oveen. Apuvoimat heräilevät sopivasti mullansiivoukseen. Kolme vintiötä piirittää Dianaa ja vetää siltä puruluuta josta se murisee. Yksi mukamas näykkää Dianaa kyljestä, mummu-muori kääntyy, toinen pentu nappaa puruluun sen edestä. Yhteistyö on voimaa! Muori on kuitenkin yhtä epäreilu kuin pennut ja sieppaa luun takaisin, isomman voimalla. Pikkuisten lapsenlasten räkytys on hauskaa kuultavaa. “Hau-harmittaa! Hau-mä vien luun!” Lopulta sekakuoro “Rakkikylän Riiviöt” alkaa sammahdella, ja kohta pitkin poikin lojuu pieniä villamyttyjä. Ja taas ne ovat niin hellyttäviä!!
Torstain päätähti oli Kulkurinntähti, se pääsi (vaiko joutui) iltapäivällä mukaan Mustiin ja Mirriin sekä kirjakauppaan. Kylläpä auto oli värisyttävä juttu! Sitikalla on kyllä käyty jo keikka Siikajoella, mutta onhan siitä jo viikko. Nyt sentään paikassa jonne jouduttiin, tuoksui mm-melkoisen-makoisalle - laatikoista nousi puruluiden ja kuivatun mahan ja muun houkuttelevan tuoksu! Tähtönen oli kyllä aika jähmeänä sylissä mutta pieni nenunen liikkui uutterasti koko ajan. Myös kirjakaupassa se päätyi ihastelevan henkilökunnan syliin. Kotimatkalla Tähti otti huomattavasti rennommin, tosin päätti kiivetä olalle välillä. Meillä taitaa ollakin suomenlapinkissoja… kynsistä ja niiden jäljistä päätellen!
Soittelin vähän Schumannia ja Bachia, ja laitettiin ilotulitus-laukauslevykin soimaan. Taisi jälkimmäinen kuulostaa paremmalta. Kaverimme (monen koiran omistajan hänkin) tuli käymään, ja löysi heti parkkivilinästä Kaika-typykän. Marjis Marjakuono sai hänestä Fan Club-jäsen numero kolmosen! Marjis olikin edukseen jos leluhyllyn koirapehmoista olisi ollut kysymys: veltto, raukea, vihreät silmät eteensä tuijottaen, turkki sojottaen, kas kun ei pyllyssä lappu Made in China! Marjis ottaa päiväunet tosissaan: silloin ei hötkyillä. Rahdattiin heräilevät pennut pihalle Pentulandiaan. Pari meni ihan itsestään veteen matalaan paljuun. Vepekoiria! Yksi heittäytyi lankulta alas, onkohan tullut seurattua liikaa piraattileffoja…?? Ja jos murinan määrästä voi jotain päätellä, Vilttitassusta tulee varmaan suojelukoira. Vilttis alkaa muutenkin näyttää Koko Kaupungin Vinskiltä: sillä on hontelot kintut ja isot kirjavat etutassut. Jotenkin sen ympärillä on vintiömäinen aura!
Tuntuu että yhdestä torstaista tämän suloisen lauman kanssa voisi sujuvasti kirjoittaa kirjan. Olisikohan se kovin kuivakka loppujen lopuksi? Tapahtumien määrässä se ainakin päihittäisi “Alastalon salissa”-teoksen ja kenties pituudessakin! Jospa kirjoittaisinkin kirjasarjan, vaikka 24-osaisen? Tietäisin jo yhden lukijan: wanhana muorina istuisin kiikkustuolissa ja hekottelisin hilpeänä pentujen elämää. Jos nauru pidentää ikää niin tänäkin aamuna tienasin helposti vuoden lisää plakkariin…
PS. J-V ja koirakvartetti saapuivat juuri pitkältä lenkiltä. Tindeli hyppäsi heti tapansa mukaan pentuhuoneeseen jonne nostelin pörröpallerot käytävältä. Pallerovyöry peitti välittömästi imettämään paneutuneen emosen josta hetken näkyi vain korvapari ja yksinäinen etukäpälä. Maiskutus, mussutus, maidon loiske ja tuhinan muiske kuulostaa muhkean onnelliselta.